Kokemuksia työttömyydestä – 19-vuotiaan näkökulma (essee)

Valmistuin lukiosta kesäkuussa 2024 ja aloitin asevelvollisuuteni suorittamisen suoraan valmistumiseni jälkeen. Olin ilmoittautunut siviilipalvelukseen toukokuussa, sillä itse palvelusta edeltää noin kuukauden kestävä koulutusjakso, jonka pystyin suorittamaan ennen valmistumistani ongelmitta. Onnistuin saamaan opiskelupaikan yliopistosta suoraan sekä ilmoittauduin poissaolevaksi koko lukuvuodelle ja kaikki vaikutti menevän hyvin, kunnes tämän vuoden tammikuussa palvelukseni keskeytyi äkillisesti henkilökohtaisista syistä. Olin onnekas ja sain uuden asunnon nopeasti, sillä minun piti muuttaa palveluspaikkani osoittamasta asunnosta pois noin kahden viikon kuluessa.

Opintojeni alkuun oli hieman yli puoli vuotta ja minun täytyi keksiä jotain siihen asti. Minulla ei ollut tuloja, joten hain ensimmäisenä Kelalta asumistukea ja ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi. Työllisyysvirkailija soitti minulle ja kartoitti tilanteeni, pyysi asiakirjoja ja todistuksia muun muassa valmistumisestani ja opintopaikastani, mikä oli minusta kummallista – todellako he eivät saa niitä mistään muualta? Joka tapauksessa lähetin tarvittavat tiedot ja täydensin selvityspyynnöt. Samalla olin hakenut Kelalta työmarkkinatukea, jotta saan elätettyä itseäni työnhakuvaiheen aikana (joka Pirkanmaalla saattaa tällä hetkellä venyä runsaasti). Kaikki oli oikeastaan loksahtamassa paikoilleen. Kela odotti enää työvoimapoliittista lausuntoa Työmarkkinatorilta ja sitten pääsisin asemaan, jossa minun ei tarvitsisi päivittäin huolehtia ja stressata toimeentulostani.

Päivät kuluivat ja lausunto saapui viimein – kielteisenä. ”Hakija ei ole osoittanut, että asevelvollisuutensa keskeydyttyä hän ei pystynyt aloittamaan opintojaan heti.” Jätin välittömästi yhteydenottopyynnön Työmarkkinatorille ja noin viikon kuluessa minulle soitettiin. ”Näissä asioissa ollaan hyvin tarkkoja ja selitysten tulee olla hyvin perusteellisia.” Ei siis riitä, että tiedottaa, että on jo aikaisemmin lakiperusteisesta syystä (asevelvollisuus) ilmoittautunut poissaolevaksi lukuvuodelle ja täten ei pysty aloittamaan opintoja milloin tahansa. Kuin sanottaisi ei maalaisjärjelle ja logiikalle, oikeastaan päivänselvyyksille; tarvitaan asiakirjat ja liitteet ja todistukset. Mitä olisikaan elämä ilman monimutkaisia ja byrokraattisia valtion- ja kunnanvirastoja?

Ryhdyin kaivamaan ja keräämään kaikki mahdolliset liitteet, joista osan olin jo aiemminkin lähettänyt, liitteeksi uuteen selvityspyyntöön. Kuvakaappauksia, valokuvia, päivämääriä, pitkiä perusteluja ja selityksiä sekä todistus yliopistolta siitä, että en voi aloittaa opintojani milloin tahansa ja että olin ilmoittautunut poissaolevaksi – koko hela hoito. Samalla olin soittanut Kelalle hakemukseni uudelleenkäsittelystä, sillä kielteisellä työvoimapoliittisella lausunnolla en saisi hakemaani työmarkkinatukea. Lisäksi olin soittanut sekä Työmarkkinatoriin että Kelaan kysyäkseni lukion jälkeisestä työmarkkinatuesta, sillä olin lukenut siihen liittyvistä epävarmuuksista, mutta en ollut saanut mitään satavarmaa vastausta kummastakaan virastosta enkä lukemastani. ”Tuen käsittelijä varmasti ottaa tilanteesi huomioon”, minulle vastattiin Kelasta.

Kuinka ollakaan, liitteet tyydyttivät Työmarkkinatorin herroja ja sain uuden työvoimapoliittisen lausunnon, tällä kertaa myönteisenä. Noin viikko ehti kulua ja Kelalta tuli uusi päätös uudella lausunnolla: ”Hakijalle asetetaan lainmukaisesti 21 viikon odotusaika, sillä käynyt lukion.” Aivan niin, kuinka saatoinkaan olla niin tietämätön siitä seikasta, että odotusaika asetetaan heille, joilla ei ole ammatillista tutkintoa. Luin muutaman artikkelin asiasta, mukaan lukien Kelan oman artikkelin, jossa etuuskäsittelijä vakuutti, ettei tämä ole mikään rangaistus lukion käyneitä kohtaan. Toisin sanoen olisin voinut suorittaa työllistymisen ja tulevaisuudennäkymien kannalta kaikista turhimman ja huonoimman ammattitutkinnon ja olisin ollut välittömästi oikeutettu työmarkkinatukeen, mutta koko järjestelmä on kuitenkin tasapainotettu ja reilu? Kuinka Suomen valtio voi siis olla näin lyhytnäköinen? Siis, että toimimalla täsmälleen sillä tavalla, joka on valtiolle edullista – suorittamalla opinnot ja asevelvollisuuden suoraviivaisesti ja määrätietoisesti –, saa huonompaa kohtelua kuin toimimalla tavalla, joka kasaantuu lopulta valtion ongelmaksi? Tätäkö on olla nuori – Suomen kirkas tulevaisuus ja toivo?

Kävin tämän seurauksena Ohjaamolla kysymässä neuvoa tilanteeseeni. Minua ohjattiin hakemaan työkokeiluun, mikä vaikutti oikein hyvältä suunnitelmalta, sillä työllistyminen täten on paljon todennäköisempää kuin perinteisen työpaikkarekrytoinnin kautta, etenkin tällä hetkellä. Siispä jätin jälleen yhteydenottopyynnön Työmarkkinatorille ja ihastuttava ”OMA-valmentajani” soitti minulle taas noin viikon kuluessa. ”Valitettavasti työkokeilu ei kohdallasi onnistu, pahoittelut. Raha ei riitä syyksi. Tarvitset perustellun syyn ja sinulla kun näyttää tuo opiskelupaikka jo olevan niin sinulla ei ole epäselvyyksiä alan valinnasta. Näissä ollaan aika tarkkoja.” Hän sanoi ohjaavansa jonkun soittamaan minulle työllistymisestä ja pian sain soiton niin innokkaan ja pirtsakan kuuloiselta asiakaspalvelijalta, että en ole varma soittiko minulle edes oikea ihminen – joka tapauksessa tästä ohjaajan soitosta ei ollut edes mitään hyötyä. Ketä nämä virastot auttavat? Eikö kunnalla sitä paitsi ole kannustin työllistää työttömät mahdollisimman nopeasti – jos ei muusta syystä niin sakkojen välttämisen takia? Vai ovatko virastojen kädet vaan niin lain sitomat?

Tästäkin minun oli selvittävä, joten hain seuraavaksi Kelalta toimeentulotukea, jonka hakemista olin vältellyt sen rajoittavuuden takia, mutta ”onneksi” olin ehtinyt käyttää suurimman osan niistä harvoista säästöistä, joita minulle oli kertynyt, joten taidan viimein olla oikeutettu saamaan sitä. Hakemusta ei tosin ole vielä käsitelty loppuun, joten yllätyksiä saattaa vielä ilmaantua. Tällä hetkellä etsin yhä työpaikkaa, mutta se on kovin haastavaa, sillä minulla on pätevyyksiä hakea ehkä 5–10 % avoimista työpaikkailmoituksista – ilmoituksista, joihin sadat tai tuhannet muut hakevat. Yhä kummastelen, minkä takia Ohjaamossa ohjattiin hakemaan työkokeilua, sillä uskon kyllä heidän asiantuntijuuteensa ja että he olisivat ymmärtäneet ohjata toisella tavalla ottaessaan tilanteeni huomioon. Ehkä käyn siellä uudestaan.

Kiitos, jos jaksoit lukea. Olet ehdottomasti tervetullut jakamaan ajatuksiasi ja mielipiteitäsi, minua kiinnostaa saada ulkopuolisia näkökulmia tähän asiaan.